Natas: Eurovaalikoneisto
Näin vaalien alla lähinnä uutissivustoille availlaan erinäisiä vaalikoneita, joilla äänestäjä voi yrittää etsiä sopivaa ehdokasta. Vaalikoneiden ongelma on aina ollut se, että niissä esitetyt kysymykset ja vastausvaihtoehdot ovat huonoja eivätkä kunnolla erottele ehdokkaita toisistaan. Ainakaan sillä tavalla kuin itse tahtoisi.
Kolme "suurinta" vaalikonetta on jo avattu, ja tälläkin kertaa mukaan ovat lähteneet Helsingin Sanomat, YLE ja Alma Media. Kaikki vaalikoneet kärsivät edelleen samasta ongelmasta kuin aiemminkin: kysymykset ovat joko huonoja tai niihin on erittäin vaikea valita sopivinta vastausvaihtoehtoa.
Alma Median kone on ehdottomasti heikoin esitys, sillä kaikissa kysymyksissä on vastausvaihtoehtoina vain kohdat "täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, en ota kantaa, jokseenkin eri mieltä, täysin eri mieltä", ja vaikka lisäksi voikin valita haluamansa painoarvon vastaukselle, ei vaalikoneesta tunnu olevan melkein mitään hyötyä. Minua ei niinkään kiinnosta se, että joku muukin on eri mieltä EU:n nykylinjasta itseni kanssa, vaan lähinnä se miten kyseinen ehdokas aikoo sitä yrittää muuttaa.
YLEn kone suoriutui testistäni paremmin kuin Alma Media, sillä kysymykset tuntuvat vähän järkevämmiltä ja vastausvaihtoehdotkin ovat monipuolisemmat. Kuitenkaan sekään ei vakuuta erityisesti, sillä eräällä kokeilulla se tarjosi samalla kertaa sopivimmiksi puolueiksi Kokoomusta ja SKP:tä, ja toisella Vasemmistoliittoa, Vihreitä ja Perussuomalaisia. Pienetkin vastauksen muutokset tuntuvat vaikuttavan melko paljon, ja kun vaihtoehdot ovat joka tapauksessa melko ympäripyöreitä, saattaa tarjottu ehdokas olla oikeasti asioista täysin eri mieltä kuin itse on.
Hesarin ratkaisu vakuutti eniten, mutta siinäkin oli samankaltaisia pulmia vastausvaihtoehdon päättämisessä kuin YLEllä. Esimerkiksi kysymykseen "Tulisiko Euroopan unionin yhtenäistää yhteisö- ja/tai henkilöverotusta jäsenmaiden välisen verokilpailun hillitsemiseksi?" on erittäin hankala valita vastausta kolmesta vaihtoehdosta: "Kyllä", "Ei, koska on tärkeää pitää veropolitiikka kansallisessa päätösvallassa" ja "Ei, koska verokilpailu on vain hyvä asia". En tietenkään aio vastata kysymykseen myönteisesti, koska en halua että joka maahan pakotettaisiin käyttöön huono verotusvaihtoehto. Toisaalta taas jonkinkaltaiset ohjeet verotukseen olisi hyvä olla työllisyyden ja teollisuuden tasapainottamiseksi kaikkialle EU:n alueelle.
Tuomioni vaalikoneista onkin se, että kaikkia kolmea kannattaa toki kokeilla, mutta yhdenkään sanaan ei kannata luottaa sokeasti. Suurin osa ehdokkaista on kuitenkin myös perustellut omat vastauksensa vaalikoneen tietokantaan, joten kokeilkaa ihmeessä kaikkia koneita ja lukekaa parhaitten ehdokkaittenne (ja puolueiden) vastaukset ja perustelut. Niistä voi päätelläkin jotain.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home