2004-06-18

Natas: Vaietut vangit

USA:lla on useita salaisia vankiloita, joissa pidetään terrorismista epäiltyjä henkilöitä. Näissä vankiloissa ei vangeilla ole minkäänlaista vangin tai sotavangin statusta, eikä täten mitään oikeuksiakaan, koska virallisia (sota-)vankeja koskevia määräyksiä "ei tarvitse" noudattaa. Human Rights First -järjestön mukaan mm. Pakistanissa, Diego Garcian saarella Intian valtamerellä, Jordaniassa, Charlestonin laivastotukikohdassa sekä oletettavasti lukuisilla sotalaivoilla maailman merillä sijaitsevissa vankiloissa on tuhansia vankeja, joiden ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti.
Lisäksi eilen uutisoitiin, että Pentagon on tunnustanut Irakissa pidettävän vankeudessa ainakin yhtä "haamuvankia" salaisessa paikassa ja ilman sotavangin statusta.

Nämä salaiset vankilat yhdistettyinä esimerkiksi Guantanamon sotilastukikohdassa ja irakilaisissa vankiloissa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin syövät Yhdysvaltain uskottavuutta maailmanparantajana entisestään. Jos USA aikoo edelleen jatkaa "demokratian ja vapauden" viemistä jokaiseen maailman kolkkaan, sen tulisi ensin muuttaa omat toimensa sellaisiksi, että niistä voi ottaa esimerkkiä.