2004-09-23

Rahman: Nollatutkimusta?

Maailmassa käytetään vuosittain varmasti miljoonia euroja täysin turhiin tutkimuksiin, joissa ei selviä mitään - ainakaan mitään uutta - informaatiota, mutta joista silti kerrotaan laajasti. Esimerkiksi muutama vuosi sitten jotkut viksut tiedemiehet keksivät, että kuusi kiloa perunalastuja päivässä syötyään saattaa saada haitallisen annoksen akryyliamidia, jota syntyy kaikessa paistamisessa. Ei siinä mitään, ihan kivahan se on kartoittaa mahdollisesti vaarallisia aineita. Puolisen vuotta edellisen jälkeen valmistui uusi tutkimus, jossa todettiin täysin sama asia.
Käsittämättömän asiasta tekee se, että myös tämän uudemman tutkimuksen jälkeen asiasta uutisoitiin samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla, ihan kuin se olisi ollut enää siinä vaiheessa millään tavalla yllättävää.

On hankala sanoa oliko edellisen esimerkin tapauksissa vika ainoastaan median tavassa kertoa asioita, vai myös tutkimuksen tasossa.

Harva se päivä saa myös lukea uusista tutkimustuloksista, jotka ainakin uutisten perusteella ovat täysin perusteettomia ja tyhjänpäiväisiä. Hyvä esimerkki tästä on muutama vuosi sitten Hesarissakin uutisoitu tutkimustulos, jonka mukaan spermassa saattaa olla jotain ainetta, joka tekee ihmisestä huolettomamman. Tähän loistavaan päätelmään oli päästy tulkitsemalla suurehkon naisjoukon haastatteluja, joista ilmeni että ilman kondomia yhdyntöjä usein harrastavat olivat myös muissa asioissa turvaseksissä pidättyväisiä kanssasisariaan huolettomampia!
Ei välttämättä Nobelin palkinnon arvoinen suoritus.

1 Comments:

At 24. syyskuuta 2004 10.20, Blogger JP said...

Mietipä sitä miksi ne ylipäänsä uutisoidaan. Tyhjää oloa täyttämään ja/tai siksi, että saadaan täytettä mediaan?
Toisaalta eipä käy oikeastaan kateeksi niitä luusereita, jotka vakavalla naamalla moisia tutkimuksia tuhertavat.

 

Lähetä kommentti

<< Home